Tulossa keväällä: Luonnonvärit elämään opintokokonaisuus 1-2 luokan oppilaille!

LUONNONVÄRIT ELÄMÄÄN opintokokonaisuuus toteutetaan Ikivihreän toimintamallin ja Kisällin yhteistyönä ja se on suunnattu kehitysvammaisten aikuisten käsityöpajalaisille ja 1-2 luokan oppilaille.

Kurssin pääajatuksena on lisätä suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan sekä antaa tietoja ja taitoja luonnon
tarjoamista värjäysmahdollisuuksista. Materiaalien jatkokäsittelyssä opitaan konkreettisia käsityön
työstämistekniikoita ja toisille opettamisen, tiedon jakamisen taitoja.

Opetuksen aihealueet liittyvät jokamiehen oikeuksien ja kasvien tunnistamisen osalta ympäristöopin ja maantiedon aihealueisiin. Kirjaston tiedonhankinta osiossa harjoitellaan tietokoneen käyttöä, aineiston hakua ja konkreettisesti teosten hakua luokittelujen ja jaottelujen mukaisesti.

Opintojen sisällöstäja käytännöistä

Opintokokonaisuuden jakautuu toteutukseltaan kahteen osaan, joista ensimmäiset kaksi osiota
toteutetaan koulussa ja käsityöpajassa eriytytetysti, toisistaan erillään. Näissä osioissa käydään keräämässä
värikasveja luonnosta, puhutaan jokamiehen oikeuksista, pyritään tunnistamaan kasveja kirjallisuuden avulla ja harjoitellaan tiedonhakua tietokoneella. Kolmessa seuraavassa osiossa toimitaan oppilaiden ja käsityöpajalaisten kanssa yhdessä, käsityöpajan kehitysvammaisten aikuisten opettaessa ja ohjatessa oppilaita eri työvaiheissa.

Tilannetta koordinoi pajan ohjaaja, joka myös antaa tietoiskuja liittyen puretusaineiden määrään, värjättävän materiaalin määrään suhteessa kasviainekseen ja työturvallisuustekijöihin. Yhteisten osioiden ensimmäisessä osassa esivalmistellaan värjättävä materiaali: pestään villakuitua, vyyhditään villalankoja, karstataan pestyä villaa ja pilkotaan kasviainesta. Yhdessä pohditaan villamateriaalin alkuperää ja sitä, millaisia tuotteita villasta tiedetään valmistettaneen.

Yhteisosion toisessa vaiheessa päästään värjäämään villaa niin kuituna kuin lankanakin. Väriliemi keitetään pilkotusta kasviaineesta, värjättävä matereriaali punnitaan ja puretusaineen määrä lasketaan ja lisätään keitettyyn (1h) ja seulottuun väriliemeen. Tämän jälkeen värjäys aloitetaan ja ylläpidetään lämpötila
80 asteessa tunnin värjäyksen ajan. Lomittain tämän osion kanssa voidaan myös ryhmän koosta riippuen
työstää jo valmiiksi värjättyjä materiaaleja eteenpäin: Neulahuovutetaan villakuidusta kapeita, pitkiä kaistaleita. Näitä kaistaleita ja värjättyjä lankoja hyödynnetään vapaalankavanutuksessa, jossa puuvillakankaan päälle asetellaan lomittain, päällekkäin ja luovasti rytmittäen erilaisia yhdistelmiä. Lisäksi päälle lisätään villakuitua sitomaan langat ja neulahuovutukset kiinni toisiinsa. Tämä luova kaaos rullataan puuvillakankaan sisään ja kiinnitetään tiukasti solmien puuvillalangoilla. Aikaansaatu ”makkara” huovutetaan nylonsukkahousuun pujotettuna, 60 asteisessa pesukonepesussa. Näin valmistetaan käsityöpajaa varten viittakankaita ja koululaisia varten nukketeatteriin lavastekankaita.

Opintokonaisuuden laajuus
Työpajakokonaisuus on työntäyteinen, antoisa, kokemuksellinen ja informatiivinen kokonaisuus.
Kaikenkaikkiaan työskentelyyn varataan seitsemän erillistä työskentelykertaa, jotka ovat eri pituisia:

1. Osio = kasvien keräys 45 min – 1h
2. Osio = tiedon hankinta, kasvien tunnistamistehtäviä 2 x 45 min
3. Osio = värjättävän materiaalin esivalmistelu 45 min – 1h
4. Osio = värjäys kasveilla 2 x 1h
5. Osio = materiaalien jatkotyöstäminen 1h
Yhteensä: n. 6h 45 min

Opintokokonaisuus sopii toukokuun lopulle, jolloin käytettävissä on tuoreita, juuri herääviä kasveja
ja alkusyksyyn syyskuulle, jolloin kasveja on paljon tarjolla kerättäväksi. Kokonaisuus sopii parhaiten pidettäväksi tiiviinä, yhden viikon mittaisena.

Lähteet: Tetri, A.-K. 2008. Luonnonvärjäys. Multikustannus.

Kasvivärjäyskurssin monistemateriaalit
http://www.mv.helsinki.fi/home/riraisan/tutkimus/integraatiop/index.htm
http://www.kaspaikka.fi/projektit/index.html
http://kisallipaja.fi/site/index.php?navi=tapahtumat#link14